keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Savustettua ahventa

Pikkutyttönä parasta mökkeilyssä oli se, kun sai syödä savustettua ahventa.
Nyt vanhempana olen monena kesänä haaveillut saavani tuota lapsuuden herkkua, mutta kun itsellä ei tuo onki pysy kädessä, eikä kaupan kalatiskiltä tule ostettua oikein muuta kun lohta silloin tällöin, niin ei ole tullut ahvenia savusteltua. Tässä viime viikkoina useampikin kalamies on löytänyt sen verran hyvän kalapaikan, että ovat käyneet vuoronperään tuomassa saaliistaan osan meillekin. Niinpä onkin saatu parin viikon sisällä jo useamman kerran paistaa ja savustaa ahventa.




Ihan yhtä hyvää se on vieläkin. :) Söin yksin melkein saman tien jo toisen noista. Tänään ajattelin kokeilla tehdä porkkana-savuahven risottoa. Ainakin savustetun lohen kanssa risotto toimii. Saa nähdä onko sama juttu ahvenen kanssa.

Kalojen valmistumista odotellessani sain vihdoinkin levitettyä viimeisiin kahteen kukkapenkkiin kuoret. Ei pääse rikkaruohot leviämään ihan miten sattuu. Vaikka kyllä tuolta kuoren välistäkin osaa tunkea vaikka minkälaista heinää läpi. Täytyy vaan yrittää nyppästä aina heti pois, kun jossain heinän bongaa, ettei pääse ihan mahdottomasti kasvamaan kaiken maailman rikkaruohot.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti