maanantai 24. syyskuuta 2012

Talven odotusta

Se on taas uusi viikko aluillaan. Tämä viikko näyttää alkavan samalla vesi sateella mistä on saatu "nauttia" koko viikonloppu.
Oltiin viikonloppuna mökillä, vähään aikaan ei oltukaan taas ehditty viikonloppua sinne viettämään. Tuntuu että kaikki viikonloput menee töitä tehdessä, oli siis mukavaa vaihtelua päästä vähän rentoutumaan mökille.
Lauantaina oli jopa välillä aurinkoista, vaikka niitä sade kuurojakin saatiin. Pikku sadekuurot ei kyllä tietenkään haitannut, koska mehän päätettiin (siis minä päätin) lähteä käymään Kouvolassa, uudessa kauppakeskus Veturissa. Mitäs sitä nyt muutakaan sadepäivänä keksisi, kun shoppailla. :)
Tuo Veturihan on siis hiljattain avattu Kaakkois-Suomen suurin kauppakeskus. Ja sitä se todellakin on. SUURI. Enpä ole tainnut vielä noin isossa kauppakeskuksessa ennen käydäkään. Ei ainakaan näin äkkiseltään tule toista yhtä suurta paikkaa mieleen. Siellä on siis kaikki mahdolliset kaupat mitä vaan kuvitella pystyy. Vaateliikkeitä vaikka kuinka paljon ja ties mitä muita liikkeitä. Mitään ihmeellistä ei tosin tullut tällä kertaa ostettua, koska tarkotus alunperinkin oli vaan lähteä katsomaan millanen paikka se on, kun siitä oli tullut niin usein rakennusvaiheessa ohi ajettua. Porukkaahan siellä oli tietysti ihan järjettömän paljon, parkkipaikkaa oli lähes mahdotonta löytää. Täytyy ehdottomasti lähteä jossain vaiheessa sinne paremmalla ajalla ja paksummalla rahapussilla varustettuna uudelleen ja kiertää niitä pikkuliikkeitäkin enemmän.
Ehkäpä sinne voisi lähteä jouluostoksille sitten myöhemmin syksyllä.

Lauantaina sitten iltapäivällä, kun päästiin takaisin mökille, kuljeskelin mökin pihaa ympäri kameran kanssa. Ihan järkkäri tällä kertaa tarttui matkaan ja sain vähän räpsäistyä muutamia syksykuvia.












Jotenkin tuo syksyinen karu luonto on aina viehättänyt mua. Metsäkin tuoksuu syksyllä ihan erinlaiselle kun muulloin. Olen aina tykännyt syksystä, vaikka jostain syystä tänä vuonna olen ollut ihan epänormaalin väsynyt näin syksyn tullen. Kai tämä kesän ja alkusyksyn työstressi on siihenkin syynä. Jospa tästä vielä piristyy kun päästään pidemmälle tätä syksyä. Kohtahan se alkaakin sitten jo talven odotus, vaikka en niin hirveästi sitä lunta odotakaan. Mutta silti, vaikka aina tässä vaiheessa tuntuu ettei sitä lunta kaipaa yhtään, niin muutaman viikon päästä sitä alkaa kyllästyä siihen ainaiseen pimeyteen ja alkaa odottaa että koska se ensi lumi sataa.

Nyt täytyy kääntää tämä tuoli tuohon työkoneelle ja keskittyä työasioihin hetkeksi.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Stressiä ja väsymystä

Olen kyllä viime aikoina ollut ihan luvattoman laiska kirjottamaan yhtään mitään.
Tuntuu että päivät vaan hupenee jonnekin.
Yleensä olen syksyllä täynnä energiaa ja intoa tehdä vaikka mitä, mutta nyt tuntuu että koko ajan on niin kiire ettei ehdi edes ajatella mitään. Töissä on ollut kaikenlaista sotkua ja aikalailla niitä selvitellessä on tämä alku syksy mennytkin. Stressiä ja väsymystä pukkaa väkisinkin päälle ja tuntuu ettei jaksa keskittyä mihinkään omiin juttuihin.

Tuossa aiemmin esittelemäni huivi valmistui muutama päivä sitten. Muuta kun ei jaksa ajatella niin neuletyöt edistyy pikavauhtia. :) Tässä muutama kuva (aika huonoja tosin) tuosta tekeleestä.




Syytän kameraani kuvien surkeudesta. :) Pokkari jostain syystä valottaa kuvat ihan pieleen ja vääristää värit todella kauheiksi. Huivin väri on oikeasti petrooli, näyttää kuvissa lähinnä haalean siniseltä. Pitäisi ymmärtää ottaa kaikki kuvat järkkärillä, mutta aina vaan ei tule sitä kaivettua esille. Tuntuu että mulla on kännykässäkin parempi kamera kun tuo pokkari. Ehkä vaan pitäisi ottaa kuvat kännykällä, niin ei tarvitsisi ärsyyntyä tuon kameran surkeudesta. Täytynee ostaa uusi pokkari, kunhan joskus rikastun.

Huivin jälkeen puikoille pääsi neuletakin vartalo osa. Hihat tuohon valmistui samaan aikaan huivin kanssa, mutta tuota vartalo osaa en päässyt alottamaan ennen kun sain tuon huivin valmiiksi koska en omista tarpeeksi puikkoja. :)