tiistai 9. huhtikuuta 2013

Vielä muistikirjamaaliskuuta

Huhtikuu on jo hyvässä vauhdissa menossa, mutta muistellaan nyt vielä hetki maaliskuuta ja julkaisen viimeiset  muistikirjamaaliskuu  -sivuni.













22. päivän aihe: Kolme toteutunutta toivetta. Meni kauan ennen kun tuli yhtään juttua mieleen, mutta sitten lopulta sain jotakin toteutuneita toiveita kasattua.
23. päivä kerättiin sivulle tietyn värisiä asioita. Värin sai valita itse. Yllättäen pinkkiä. :)
24. päivä piti kerätä pääsiäiskarkkien kääreitä.
25. päivä saatiin lista josta piti rastittaa kyseiseen päivään kuuuluneet asiat.
26. päivän aiheena oli Mikä tänään ärsyttää?
27. päivä piti kertoa jotakin kartan avulla. Mulla tuli sitten Game Of Thrones sarjan kolmoskauden alkamisen kunniaksi GOT -aiheinen sivu.
28. päivän aiheena oli "Tahri sivusi". Kaivelin sitten lasin pohjaan kuivahtaneet salmiakkikossun jämät paperille ja laitoin kaveriksi vähän huulirasvaa. Sivun päälle laitoin kontaktimuovin että pysyy sotkut järjestyksessä.
29. päivä: Hauska ja ärsyttävä sananlasku
30. päivän tehtävänä oli "Aarteen etsintä" ja piti kerätä sivulle: langanpätkä, hedelmätarra, pala kirjekuorta, muistilappu, jotain pyöreää, jotain vihreää ja laastari.
31. päivä Mitä opit maaliskuussa?

Näin se kuukausi vierähti ja vähän tätä jäin kyllä kaipaamaan, vaikka ei näitä välttämättä jaksaisi joka päivä tehdä. Nytkin oli kuitenkin aika vaikea ehtiä tehdä päivän sivua valmiiksi, kun työt ja muut menot haittaa näitä harrastuksia. Mutta joka tapauksessa mielelläni osallistuisin tälläiseen vielä uudelleenkin. Tietääkö kukaan mitään vastaavia haaste juttuja alkavaksi lähi aikoina? Voisin olla kiinnostunut. Muistikirjassani on vielä muutama tyhjä sivukin. :)

1 kommentti:

  1. Kivoja sivula olet väsäillyt! :) Kylläpä meni maaliskuu nopeasti ja niin on myös samalla alkanut huhtikuu nopeatempoisesti! Välillä oikein hirvittää tämä ajan juoksu!!

    VastaaPoista